Olen ollut yli 30-vuotta it-alalla. Aloitin Kunnallistieto-nimisessä yrityksessä jo 1980-luvulla kirjastojärjestelmien sovellusneuvojana. Pian yrityksen nimi muuttui KT-Tietokeskukseksi, Novo Groupiksi jne. Axiell-nimen alla olemme toimineet jo yli 10 vuotta.
Firman nimi on muuttunut niin moneen kertaan, että jotkut kirjastolaiset ovatkin nauraneet minun pysyvän, vaikka yritysten ja järjestelmien nimet vaihtuvat.
Ennen it-uraani olin töissä kirjastossa kotiseudullani Keuruulla. Kun tietokoneita alkoi tulla kirjastoon, innostuin niistä ja aloin opiskella it-alaa. Kun sitten huomasin avoimen työpaikan kirjastojärjestelmien kehittäjänä, sehän sopi minulle kuin nenä päähän.
Asun nykyään Espoossa ja lähikirjastoni on Viherkallion kirjasto. Sieltä lainaan lähinnä lapsille kirjoja. Kirjastoissa käyn myös erilaisissa tapahtumissa ja lukemassa lehtiä.
Vaikka olenkin ollut pitkään it-alalla, koen kirjastoalan edelleen eniten omakseni. Työssäni parasta onkin asiakkaiden kohtaaminen. Tykkään olla ”eturintamassa”, vetää projekteja, käydä kirjastoissa kouluttamassa ja tapaamassa kirjastoihmisiä. Se on antoisinta, olla heidän kanssaan tekemisissä.
Axiellin ihmisten erikoiset harrastukset: Seppo, intohimona Kirka
Seppo Lindström oli noin 10-vuotias, kun hän näki televisiossa komeasti hymyilevän miehen vaaleassa puvussa, ja joka lauloi upealla raspiäänellä. Se oli menoa se, Kirka kolahti ja kovaa.
Myöhemmin Seposta tuli Kirka Fan Clubin vetäjä.
– Aloiteltiin Kirkan kanssa yhteistyö viime vuosituhannen puolella. Fanitin Kirkaa ja aloin tehdä hänelle kotisivuja. Niistä tulikin niin hyvät, että tarjosin niitä hänelle itselleen. Silloin kovin monella artistilla ei vielä ollut omia kotisivuja, ja Kirkahan innostui tekeleestäni.
Pian Seppo alkoi kiertämään Kirkan mukana konserteissa, toimi autonkuljettajana, paita- ja levymyyjänä sekä lopulta ihailijakerhon vetäjänä. Kerho toimii edelleen aktiivisesti ja Kirkan nettisivut ovat edelleen Sepon tekemät, joskin jo moneen kertaan uudistetut.
Kerhomme on mukana järjestämässä erilaisia Kirkaan liittyviä tapahtumia: musikaaleja, konsertteja, näyttelyitä jne. Clubilaisille suunnittelen ja lähetän muutaman kerran vuodessa jäsenlehden, johon kerään Kirkaan liittyviä asioita.
Seppo on siis vapaa-ajallaan päätoimittaja, toimittaja, tapahtumien järjestäjä, paitamyyjä…
Mikä Kirkassa kiehtoo?
– Se on vaan niin hyvä, se ääni. Tykkään kaikesta Kirkan musiikista, mutta rokki-Kirka toimii kyllä minulla parhaiten: Born to be wild!