Kysyimme Axiellin asiantuntijoilta, millaiset suuntaukset ovat tapetilla muun muassa kirjastojen, museoiden ja arkistojen arjessa nyt ja tulevaisuudessa. Olemme keränneet näkemyksiä tähän artikkeliin, jossa tutustutaan teknologian ja kulttuurin yhteiselon tulevaisuudennäkymiin. Katsaukseen on poimittu myös parhaita paloja jo käynnissä olevasta työstä ja teknologian hyödyntämisestä toimialan ydintavoitteiden saavuttamiseen.
Jatkuvissa budjettipaineissa kamppailevat kulttuuri-instituutiot joutuvat usein kääntymään yhteisöllisten ryhmien, vapaaehtoisten tai tutkijaryhmien ja harrastajien puoleen missioidensa toteuttamiseksi. Tämän työn arvo mitataan kuitenkin aivan muutoin kuin henkilöstökulusäästöinä.
Helsingissä Kirjasto 10:n tapahtumista 90 % järjestetään yhteisöllisesti, mikä auttaa luomaan yhteistyötä edistävän tilan, jota kaikki haluavat käyttää.
Joukkoistaminen on hyvää vauhtia kehittymässä museoissa suosituksi tavaksi hyödyntää asiantuntijayhteisöjä tietueiden luetteloinnissa ja merkinnöissä. Esimerkkitapauksista keskusteltiin Online Collections Expert ‑paneelissamme. Esimerkkeinä käytettiin Rijksmuseumin tapaamisia, joissa lintuharrastajia pyydettiin tunnistamaan maalauksissa esiintyviä lintulajeja. Samankaltaista on tehty myös Smithsonian National Air and Space Museum ‑museossa. Onko se lintu? Onko se lentokone? Kysy asiantuntijalta.
Yhteisömalli on kuitenkin edelleen suhteellisen uusi resurssi. Ihmiset käyvät kirjastoissa, museoissa ja arkistoissa oppiakseen uutta, mutta instituutioihin jää harvoin perimätietoa ja tarinankerrontaa talteen.
Vuorovaikutteisten ja tulkinnallisten kokemusten luominen
Kokemus. Yksi sana, joka on muuttanut paljon. Taiteen, artefaktien ja kirjojen esillepano ei enää riitä. Museot ja galleriat sallivat nyt vierailijoiden olla vuorovaikutuksessa niiden kanssa, käsitellä niitä ja tehdä niistä henkilökohtaisia kokemuksia.
Museum of Photographic Arts -museon 7 Billion Others -näyttelyssä käytettiin kameraa, jonka avulla haastateltujen vierailijoiden kasvot heijastettiin näytölle. Heijastuksista luotiin mosaiikki, joka koostui tuhansista eri puolilla maailmaa olevista ihmisistä. Tällainen taide herää henkiin ja luo uutta jo olemassa olevan päälle.
Gettyn David Newburyn mukaan tällaiset näyttelyt aiheuttavat filosofisen ongelman kulttuuri-instituutioillemme, kun ne muuntuvat kuraattoreista luovan työn tekijöiksi. Kirjastot ovat kuitenkin olleet jo pitkään aktiivisia tällä saralla kirjoitustyöpajoineen ja omakustanteineen.
Muotisanat ”kokemus”, ”vuorovaikutus” ja ”sitouttaminen” ovat muutakin kuin vain uusia taiteen tulkintatapoja. Vierailija tunnustetaan aktiiviseksi osaksi taidetta tai tarinankerrontaa. Tämä käyttäjäkeskeinen lähestymistapa auttaa kirjastoja, gallerioita ja museoita kasvattamaan kävijäkuntaa ja rikastuttamaan kävijäkunnan kulttuurielämää.
Virtuaalitodellisuus ja kulttuuri: Tuleeko virtuaalisesta todellista?
Tekniikasta puhuttaessa on vaikea keksiä mitään virtuaalitodellisuutta vuorovaikutteisempaa. Virtuaalisesti voimme kiivetä Machu Picchulle, käydä Pompeijissa tai Babylonin riippuvissa puutarhoissa ja kulkea Amsterdamin Rijksmuseumin käytävillä. Teknologia voi auttaa meitä vähentämään lentomatkustusrasitusta ympäristölle ja suojaamaan kulttuuriaarteita turismin rasituksilta. Se voi tarjota pääsylipun liikuntarajoitteisille ja toimia jopa henkireikänä jollekulle.
Virtuaalitodellisuutta käytetään enenevissä määrin dementiapotilaiden tunnemuistojen palauttamiseen. Jotkin kirjastot järjestävät jo ”muisteloita” paikallisia historiallisia kokoelmia käyttäen auttaakseen dementiasta kärsiviä palauttamaan muistojaan ja muodostamaan yhteys nykyhetkeen. Virtuaalitodellisuudelta odotetaan vielä enemmän. Public Libraries Online on ehdottanut, että kirjaston henkilöstö voisi räätälöidä kävijöiden kokemuksia siten, että he muistaisivat kokemiaan asioita, kuten matkoja kaukaisiin kaupunkeihin tai museoihin ja taidegallerioihin. Näissä apuna toimisivat Google Street View ja monenmoiset virtuaaliset näyttelykierrokset verkossa.
Virtuaalitodellisuus on myös hyvä apuväline kehittää uusia, aiempaa mukaansatempaavampia tapoja kertoa tarinoita ja tuoda kokoelmien esineitä ja tietoa esille. Suomen Kansallismuseo tarjosi ihmisille kokemuksen, joka tuntui siltä kuin olisi astunut maalauksen sisään, kun taas Tate Modern vie kävijät Modiglianin Pariisin ateljeelle. Lisää mielenkiintoisia projekteja on täällä.
Tekoäly kulttuurisektorilla
Koneoppiminen ja koneiden ”päättelykyky” ovat erittäin potentiaalisia apuvälineitä, kun relevanttia tietoa halutaan ihmisten saataville nopeasti. Kulttuurialalla tämä tarkoittaa entistäkin kovempaa kilpailua informaatiotulvassa, mutta myös uusia mahdollisuuksia.
Kun yhdistämme kokoelmiemme ja katalogiemme tiedot, voimme kartoittaa ihmisen tietämyksen uusiksi, löytää uusia totuuksia ja kehittää yhteiskuntaamme tiedostavammaksi ja monipuolisemmaksi.
Online Collections -paneelissamme asiantuntijat keskustelivat siitä, miten tekoäly voi nopeuttaa kokoelmien luettelointia ja digitointia, kun se hoitaa osansa ”tylsistä töistä”. Tekoäly saattaa pystyä kuvailemaan kuvan sisällön ja värin ja mitä tekstinpätkässä lukee.
Tekoälyä käytetään itse asiassa jo taidelajien ja esineiden tunnistamiseen, Vatikaanin arkistojen louhimiseen ja henkilökohtaisten kokemusten tuottamiseen kasvontunnistuksen avulla. Lisää esimerkkejä on täällä.
IFLA:n blogipostaus huomauttaa kuitenkin, että tekoäly on pohjimmiltaan puolueellinen ja diskriminoiva, sillä se käyttää vain sen saatavilla olevaa dataa. Tästä syystä kirjastonhoitajien, tiedonkäsittelijöiden ja kulttuuri-instituutioiden rooli luotettavan tiedon välittäjänä korostuu entisestään. Kun tiedonsaanti helpottuu, myös käyttämiemme työkalujen on toimittava aiempaa paremmin, jotta fakta erottuu fiktiosta.
Äänikomennot
Äänikomennot voivat helpottaa niin kulttuuri-instituutioiden henkilöstön kuin vierailijoidenkin elämää.
Komennoilla voidaan nopeuttaa ja helpotta päivittäisiä rutiineja: ”Näytä (tämän objektin) metatiedot”, ”Hylkää (tämä objekti)”, ”Näytä minulle N.N. (asiakastietue)”. Käsillä ja liikkeellä työtään tekeville tällainen voi olla äärimmäisen hyödyllistä, ja potentiaalia on myös työmahdollisuuksien luomiseen niille, jotka tarvitsevat helppokäyttötoimintoja elämässään.
Tekniikka tukee myös kirjastojen, museoiden, arkistojen ja muiden instituutioiden missiota tuoda tieto ja kulttuuri kaikkien saataville. New Yorkin Museum of Modern Art pyrkii parantamaan sitoutumista kokoelmiinsa ja niihin tutustumista integroimalla Amazon Echon kokoelmatietokantaansa. Tämä on erityisen hyödyllinen ratkaisu näkövammaisille.
Helpotusta vaivan sijaan
Teknologian pitäisi aina pyrkiä helpottamaan elämää, mutta usein se tuntuu vain vaikeuttavan asioita. Tästä syystä joillakin lentokentillä harkitaan rajavartioinnissa jo käytössä olevien kasvontunnistusohjelmistojen käyttöä matkustajien check-in-toimien, turvatarkastuksen ja koneeseen nousun nopeuttamiseksi.
Karen Wong, Axiellin johtava kehittäjä kysyy: ”Onko jo korkea aika siirtää teknologia taustalle?”
Tämän pitäisi koskea myös kulttuurisektorilla käytössä olevia ohjelmistoja. Teknologian pitäisi auttaa henkilöstöä käyttämään aikaansa arvokkaampiin toimiin (kuten niin usein julkisilta kirjastoilta kuulemme), kuten esimerkiksi koulutusohjelmiin ja käyttäjien tavoittamiseen ja sitouttamiseen. Tämä voi tarkoittaa hyvinkin sitä, että henkilöstön olisi syytä panostaa nk. ”pehmeisiin taitoihin”. The Wall Street Journalin mukaan merkittäviä sosiaalisia taitoja edellyttävien töiden määrä kasvoi Yhdysvalloissa 12 % vuosien 1980 ja 2012 välillä.
Tuotehallintatiimimme mantra on ”Jos ohjelmistoamme käytetään vähän mutta tehokkaasti, asiakkaamme on oikealla tiellä.”
Tietoturvan ja avoimuuden tasapainottelua
Kulttuurisektorilla on jo pitkään uskottu, että tietoa ja dataa pitäisi voida jakaa avoimesti. Teknologia mahdollistaa tämän, mutta samalla tuo mukanaan erään toimialan vaikeimmista asioista: avoimuuden ja tietoturvan välillä tasapainottelun.
Kokoelmien avaaminen yleisölle ja muille organisaatioille mahdollistaa joukkoistamisen ja uusien löytöjen tekemisen jaetun asiantuntemuksen myötä. Instituutioiden ja toimittajien ykkösprioriteetti on kuitenkin aina tietoturva. Mitä enemmän dataa annetaan käyttöön ja jaetaan, sitä suuremmaksi hakkerointivaara muodostuu. API:t ovat todennäköisesti entistä suuremmassa roolissa järjestelmien välisinä turvallisina siltoina.
Myös henkilötietoja saatetaan jakaa organisaatioiden kesken. Iso-Britanniassa Cambridgeshiren kreivikunnassa kokeillaan ”kulttuurikorttia”, joka seuraa nuorten sitoutumista kulttuuriareenoihin. Tavoite on parantaa heikommista lähtökohdista peräisin olevien sitoutumista ja selvittää, miten kulttuuri vaikuttaa koulutukseen ja osaamiseen.
GDPR-asetus ohjeistaa, miten henkilötietoja suojataan instituutioissa EU:ssa (tai EU:n kanssa vuorovaikutuksessa olevissa valtioissa), ja määrittelee myös asetusta rikkoville asetetut taloudelliset seuraamukset.
Myös Big Tech -yrityksiltä vaaditaan parempaa läpinäkyvyyttä jatkossa. On tärkeää, että tiedämme, miten tietojamme käytetään, ja että ne ovat turvassa.
Uusin huippujuttu ei välttämättä aina kannata
Uusien tekniikoiden myötä on helppo harhautua mukaan villityksiin, tuhlata niihin hurjia summia rahaa ja todeta myöhemmin, ettei villitys kestänytkään ajan hammasta. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että teknologiavalintojen on perustuttava tavoitteisiin, ei päinvastoin.
Kulttuurialan on joka tapauksessa uudistuttava. Ihmisten tavat muuttuvat, ja vuorovaikutus sisällön ja instituutioiden kanssa muuttuu myös. Tästä kumpuaa alan uusi eetos: ihmiset kohdataan siellä, missä he ovat. Jos ihmiset haluavat olla vuorovaikutuksessa verkossa, sinunkin on oltava verkossa. Jos ihmiset kävelevät ympäriinsä galleriassa tuijottaen enemmän puhelintaan kuin näytteillepanoja, sinun on saatava sitoutettua heidät paikan päällä. Jos ihmiset eivät voi poistua kotoaan museoon, vie museo heidän luokseen.
